Pyramidi hernepussi

Suositellaan varsinkin lapsille.

Hernepusseja voi käyttää erilaisissa peleissä ja urheilullisissa leikeissä. Niillä voi parantaa esim tasapainoa ja tarkkuutta.

 

Yleishuomio. Suosittelen, että ensin teet yhden pussin joko valmiiksi tai melkein valmiiksi. Sitten näet, minkä kokoinen ja tuntuinen pussista tulee. Sen jälkeen voit kokeilla tehdä monta kerrallaan. Varsinkin saumuria apuna käyttäen homma sujui nopeasti sarjatyönä.

KANGAS: Valitse kankaaksi joku tiheä, mutta suht ohut kangas. Puuvilla (esim lakanakangas) on hyväksi havaittu materiaali. Joku helposti liestyvä ei välttämättä ole hauska ja jos kangas on itsessään jo kovin "kovaa" tai karheaa, sillä leikkiminen ei välttämättä ole hauskaa.

Jos kangasta tahtoo esim painaa, tulee tämä tehdä ennen ompelua.

LEIKKAA: Omissani käytin noin 13x23cm palasia, koska kankaanpalat olivat sellaisinaan hyväkokoisia (esim 13cm leveätä soiroa). Ideana on, että lopullisen pyramidin sivut olisivat noin suunnilleen saman pituisia.

lyhyt sivu: X + 2x saumavarat

pitkä sivu: 2X + 2x saumavarat

X = haluttu sivun pituus.

Esim:

Tahdotaan 10cm sivuinen pyramidi ja arvellaan, että 1cm riittää saumavaraksi. Kankaasta leikataan 12x22 kappale.

Tahdotaan 15cm sivuinen pyramidi 1cm saumavaroilla, leikataan 17x 32cm kappale. jne

Kauhean paljon isompia tai pienempiä kuin esimerkit ei kannata tehdä. Tulee joko tosi ison oloisia tai pieniä.

OMPELE: Minä ompelin kohdat 1-3 saumurilla, toki tavallisen ompelukoneen siksak/muu huolittelu käy myös. Loput kohdat ompelin ompelukoneen suoralla. Valitse (toisin kuin minä) ompelilangaksi mahdollisimman samanväristä lankaa, kuin mitä kangaskin on. Päälle ommeltu musta sauma näyttää hassulta vaaleanbeesissä kankaassa...

1) Huolittele ensin toinen pitkä sivu, "yläreuna".

2) Taita kangas puoliksi niin, että muodostuu neliö jossa oikeat puolet ovat vastakkain. Ompele sivusauma.

3) Etsi alareunasta sivusamaa vastaava keskikohta ja laita siihen nuppineula. Taita kangas niin, että sivusauma ja tuo toinen keskikohta kohtaavat. Kiinnitä nuppineulalla. Ompele alareuna.

 

Tässä kuvassa näkyy niin sivusauma (vinosti ylhäältä alas) ja alasivun sauma (vasemmassa reunassa).

 

4) (vaihda ompelukoneeseen ja suoraan tikkiin). Ota kiinni sivusaumasta yläreunan kohdalta. Ompele suoralla huolittelun vierestä (tarkista, ettei huolittelu näy oikealla puolella!) niin pitkälle, että jää vain kääntöaukko.

VINKKI! Minä käytin mittarina ompelukoneeni pistolevyä, siitä oli hyötyä myöhemminkin. Kokeile, minkä kokoisesta aukosta sormesi vielä menevät läpi ja kankaan saa käännettyä.

5) Käännä työ ja muista kääntää (esim neulepuikon nuppippäällä) myös kulmat!

6) Täytä pussi.

~12x22cm kankaasta tehtyihin pusseihin tarvitaan keskimäärin (minun mielestäni) 1dl kuivattuja herneitä.

~14x30cm tarvitaan noin 2dl herneitä.

Tässä on noin 1dl herneitä, huono kuva...

Herneiden lisäksi voi käyttää riisiä, maissinjyviä, kuula-aseiden kuulia jne. Oman mieltymyksen, olemassa olevien varastojen ja allergioitten ems mukaan. HUOM: Vain muovikuula-hernepusseja voi pestä koneessa!

Suosittelen apuna käytettäväksi trattia, näin lapsikin voi osallistua ja herneitä on vähemmän pitkin poikin, myös aikuisen täytön jäljiltä. Tämä tratti on leikattu (pantittoman) muovipullon yläreunasta.

Tunge tratin suu täyttö/kääntöaukkoon.

Ja käännä ympäri. Herneet tms täytteet valunevat alas. Jos ei, helistä vähän.

7) Taita kääntöaukon reuna sisälle ja laita siihen tarvittaessa 1-2 nuppineulaa.

Jos käytit kääntöaukon mittaamisessa apuna syöttölevyö, tässä tulee vinkin toinen osa: Katso, että ommellessasi kääntöaukkoa kiinni, sivun loppupää (missä aukko on) on vähän syöttölevyn alapuolella = ompelet varmasti koko aukon matkalta.

Ompele mahdollisimman läheltä reunaa, tulee siistimpi, mutta niin, että kumpikin reuna tulee ommeltua. Ompele vähän edestakaisin niin keskellä (aloituskohta) kuin alhaallakin (lopetuskohta), estääksesi turhaa purkautumista.

 

Oikealla näkyy hyvin, miten kääntöaukko on ommeltu ja kuinka hyvin näkyykään, kun on "väärän" värinen lanka koneessa...

8) Päättele langat tai jos laiskottaa, leikkaa ne vain siistiksi.

VALMIS!