Tein joku vuosi sitten tytön kanssa jouluksi koristellut lastat. Maalaukset ovat pysyneet hyvin, käytiin katsomassa juuri mun äidillä!

TARVITAAN:
* lastoja ja/tai puisia haarukoita
* maalarinteippiä
* akryylimaalia
* spray-lakkaa
* Lisäksi pensseleitä ja joku muovipussi, johon se ruokaan tuleva osa menee maalauksen ajaksi.



1) Leikka maalarinteipistä kirjaimet (esim MUMMO) ja lisäksi vaikka sydämiä.
2) Liimaa kirjaimet ja mahdolliset kuviot kahvaan.
3) Suojaa lastan pää muovipussilla + kiinnitä maalarinteipillä.
4) Anna lapsen maalata kahva.
5) Kun maali on vähän jo kuivanut, irroita maalarinteippipalat. En itse antanut niiden kuivaa "loppuun", mutta ainakin osittain kuivaneina eivät enää sotanneet, mutta lähtivät vielä nätisti. Käytin irrottamisessa apuna harpin "neula"-päätä.
6) Anna maalin kuivaa hyvin!
7) Pussin voi irrottaa kuivamisen ajaksi. Kiinnitä pussi kuitenkin takaisin ennen seuraavaa vaihetta. Itse kiinnitin pussit vähän "pitemmälle" eli niin, että lakkasin osan maalaamatonta puuta.
8) Seuraavaksi lakkaus. Sprayaa 1-2 kerrosta. Ihan reilusti saa olla, siis sprayksi! Sprayta siksi, että tulee tasainen ja että on helppoa lasten kanssa (vaikka siis pieni olis lähellä), mutta toki voi käyttää ihan tavallistakin lakkaa.