Lauantaina laitoin kaksi kippoa pöydälle. Ideana oli tehdä pulla ja sämpylätaikinaa. Samaan aikaan paistoin jauhelihaa ja tein puolesta takomausteita ja toisesta puolesta jauhelihakastiketta + kaveriksi ruismakarooneja. Yllättävää kyllä, taikinat onnistuivat ja kaikesta tuli hyvää. Nyt on sitten puoli pakastinta täynnä, mutta ei kaikkea voi syödä kerralla, tulee muuten paha olo...

Tein siis taikinat vuorotellen ja sekottelin niitä ensin samalla haarukalla, sitten otin kummallekin oman. Kun olivat nousseet hyvin, meillä olikin jo vieraita ja pääsin leipomaan lasten (yht kolme) kanssa. Oi kun oli kivaa! Jokainen sai tehtyä omannäköisiä pullia ja minä tein omia ja leivoin vielä ne sämpylätkin. Mitään en polttanut, joka myös on harvinaista. :)

Pullista unohtui ottaa kuva, joka on varsinkin lasten pullien kohdalla sääli, mutta olivat sitten maailman parhaiten onnistuneita, ainakin mun korvapuustit... En tiedä, oliko osuutta asialla, että tein sen vähän eri tavalla kuin normaalisti tai onnistuinko vaivaamaan sitä hyvin tai jotain, mutta onnistuivat, lastenkin kanssa ja pienissä sormissa tosi hyvin!

PULLATAIKINA:

5dl maitoa (meillä oli vain punaista, joten oli punaista maitoa) tämän pitäis olla kädenlämpöistä

2pss kuivahiivaa (7g/pss)

2 tl (noin) suolaa

1 muna (kanan - hahaa)

2dl sokeria

14 dl (noin) jauhoja (mulla oli Lidlin perusvehnajauhoja, ovat halpoja)

Seuraavaksi ohje sanoo 200g sulaa voita, mutta mulla ei ollutkaan ihan sitä, joten laitoin sen, mitä oli = 149g. Ja vähän reilu 50g (rypsi) öljyä

1rkp (tai enemmän, jos tuntuu siltä) hienonnettua kaardemummaa

 

1) Sekoita aineet keskenään. Saa jäädä pehmeäksi! Sekoittele välissä esim (muovisella) isolla haarukalla, vastaa puuhaarukkaa. Minun ostettu IKEAsta.

2) Vaivaa hyvin.

3) Anna kohota rauhassa liinan alla. Jos tuntuu, että taikina on kylmää, laita koko taikina kulhoineen kaikkineen mikroon. Anna jäädä myös mikroon = lämpö pysyy siellä. Jos mikroa tarttetaan muuhun, nosta johonkin vedottomaan paikkaan. Anna kohota tarpeeksi kauan = niin pitkään, että taikina tuplaantuu, tursuu (melkein) yli jne.

4) Leikkele palasiksi ja leivo erilaisia pullia. Lapset osaavat hyvin. Anna lapsille pieniä kippoja/kulhoja, joissa on jauhoja, rusinoita, kookosta, sokeria jne, mitä kaapsita löytyykään. Lisäksi voi antaa esim kaulimen, mielellään ihan lapsen kokoa, myös joku leikkausväline on hyvä. Pienet essut ja huivit päälle!

Minä tein levyn, laitoin päälle öljyä (kun se voi oli edelleen loppu, tai itseasiassa se oli vaan jäässä, se loppu), kookoshiutaleita, sokeria ja kanelia. Kaikkea sopivasti (=melko reilusti). Sitten rullataan ja leikataan vinosti ensin oikealle ja sitten vasemmalle = noin kolmion mallisia paloja)i. Nosta palaset "pystyyn" ohuin reuna ylös. Paina hieman keskeltä. Lado pellille.

5) Anna kohota rauhassa. Taas. Ja pitkäääään. :)

6) Voitele pullat munalla, päälle voi laittaa esim raesokeria.

7) Paista 225C uunissa 8-12 min. Tai jos ovat kovin isoja, paista 200C 20-25 min.


SÄMPYLÄTAIKINA:

 

5dl nestettä (vettä, maitoa jne, minä käytän useinmiten vettä)

1 pss kuivahiivaa

2tl suolaa

loraus öljyä helpottamaan leipomista

10-13dl jauhoja tai muita kuiva-aineta esim leseitä, hiutaleita, siemeniä jne.

ripaus sokeria tai siirappia hiivalle ruuaksi

 

1) Sekoita aineet keskenään ja vaivaa taikinaksi.

2) Anna kohota hyvin ja huolella.

3) Leivo sopivia pallukoita ja asettele leivinpaperille (koska pullat on vallanneet pellit).

4) Anna kohota, taas ja hyvin.

5) Voitele joko ylijääneellä munalla tai vaikka ihan tavallisella vedellä, saat kivan, vähän rapeamman pinnan ja unikon/seesamin jne siemenet tarttuvat helpommin. Minä unohdin laittaa unikonsiemeniä koska katteltiin sämpylöiden paistamisen aikaan Autot -elokuvaa..

Mutta viillot sain aikaiseksi. Ne voi tehdä ennen kuin kohottaa sämpylöitä tai sitten juuri ennen kuin laittaa ne uuniin.

6) Paista 225C noin 10 min, tai pitempään, jos ovat kovin isoja...