Mikäs on parempaa kierrätystä, kuin pienten paperihelmien tekeminen roskiin menossa olevista kuvastoista? Kokeilin ekaa kertaa, joten olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Korua ei noista ole vielä tehty, eikä lakattukaan. Katotaan, josko niitä lakataankaan, kun näyttävät olevan ihan ok noinkin... Ja jos lakataan (spraylakalla) niin se menee melkeen kesään tai ainakin kevään lämpöön ennen kuin viihdyn parvekkeella niin pitkiä aikoja.

 

Näillä välineillä aloitettiin.

Pakollisia: Liima (tikkuliima käy hyvin, ei sottaa), sakset, paperia ja TIKKU.

Grillitikkukin on aika pieni, en ole edes kerennyt hammastikuilla kokeilemaan.

 

Ensin leikataan suikaleita.

 

Sitten kääritään suikale kerran tikun ymärille.

 

Laitetaan liimaa suikaleelle ja kääritään lisää.

 

Laita liimaa pieninä annoksina niin, että kerkeät käärimään suikaleen liimatun osan ennen kuin se kuivaa. Tee rullasta tiukka (ei kuten kuvassa viimeinen kierros) jotta siitä tulee siisti. Lisää viimeiseen piippaan paljon liimaa ja laita liimaa vaikka päällekin, pysyy paremmin.

 

Valmiiksi kääritty helmi.

Helmen irroittaminen: Ota helmestä kiinni ja käännä varovasti vastakkaiseen suuhtaan, kuin kieputit (kai). Näin helmi ei lähde purkautumaan sisältä päin! Jos helmi ei tunnu heti lähtevän, voit antaa sen hieman kuivahtaa, varsinkin jos käytit juoksevaa liimaa! Pyörivällä liikkeellä helmen saa mielestäni irti paremmin kuin vain vetämällä.

 

Valmiita helmiä.

Nyt helmet ovat valmiita, tee lisää. Helmiä voi tehdä eri värisiä, pituisia, paksuisia ja mallisia. Kokeile! Tässä vaiheessa helmet voisi myös lakata. En ole, kuten ylhäältä selvisi, vielä ainakaan lakannut noita, mutta en sen puoleen ole käyttänytkään niitä..

Jotkut helmista muodostuivat selkeästi nukketalon pullon muotoisiksi ja niin ne pääsivät siihen käyttöön. Toiset taas olivat kuin pikkiriikkisiä maljakoita, joten niitä lisättiin nukkeperheen iloksi pöydille. Kukkakimppuja leikattiin lehdestä ja käännettiin vähän niin, että ne kietyivät ja näyttivät enemmän koliulotteidilta.

Jos on mukana valmiiksi leikattuja liuskoja, liima ja tikku voi saada aikaiseksi helmiä "missä vain". Pöytä on tosin kiva olemassa...